23.2.07

Käytännöllistä ideointia

Tammikuun lopun tapaamisessa virisi toive tutustua tarkemmin joihinkin Virpi Haaviston luennolla esilletulleisiin ideointimenetelmiin - miten vaikkapa brainstormingia, miellekarttoja tai morfologista analyysiä voisi hyödyntää omassa työssään. Pohdintaa herätti mm. se, mitä olisivat ne ideoinnin kohteet, joiden kautta tutustuisimme menetelmiin. Väkipakolla ja teennäisesti jonkun yhteisen aiheen keksiminen tuntuisi lähinnä lapselliselta, joten yksinkertaisinta ehkäpä olisi aloittaa siitä, että jokainen foorumilainen (tai siis ne jotka haluavat) tuo yhteiseen ideointiin jonkun omassa työssään juuri tällä hetkellä ratkaisemista vaativan asian, ja se sitten ratkaistaan porukalla jotakin yllämainittua menetelmää käyttäen. Kuvittelisin, että tällä joukolla saataisiin mielenkiintoisia tuloksia aikaan vaikkapa Elokuvakeskuksen johonkin esittämiseen tai tuottamiseen liittyvään asiaan, tai Jaakkoa askarruttavaan vitriinikysymykseen...

15.2.07

Kierrätystä maailmaverkossa

Yksi tämän innofoorumin kantavia ajatuksia alusta lähtien on ollut kierrätys. Alunperin kai ajateltiin sen tarkoittavan jotakin hyvin konkreettista. Mutta niinkuin Tuijan postauksesta tuolla alempana ilmenee, tässä vaiheessa haluttiin keskittyä ajatusten, ideoiden ja osaamisen kierrättämiseen, ja "jos matkan varrella sitten putkahtaa jotain, niin sitten putkahtaa.”

Varsinaisesti kuitenkin piti kirjoittamani innofoorumijoukkoakin innoittaneen Ulla-Maaria Mutasen kansainvälisestä Social Objects -projektista, jossa meilläkin on ilo olla mukana. Lyhyesti sanottuna tarkoituksena on kehittää ja soveltaa internet- ja mobiiliteknologian tarjoamia työkaluja suomalaisen design- ja käsityöalan kansainvälistämiseksi. Hankkeella on vahva eettinen lataus - huipputeknologia on valjastettu pienimuotoisen, inhimillisen, ihmisen kokoisen tuotannon palvelukseen, ja samalla kuitenkin ollaan osa globaalia maailmankylää. Tämä jos mikä antaa tuulta siipien alle ajatusten, ideoiden ja osaamisen kierrättämiseen, ja "jos matkan varrella sitten putkahtaa jotain, niin sitten putkahtaa.”

Keski-Suomesta projektissa ovat mukana Suomen käsityön museo, Taitokeskus Aivia ja Jyväskylän Aikuisopisto, ja paikallisena koordinaattorina touhuaa Luova Foorumi (joka siis on innofooruminkin taustalla).

12.2.07

Pieni punainen klemmari



Muutama vuosi sitten alkanut saaga punaisesta klemmarista ja vaihdantalaouden ihmeistä on yksi hauskimmista esimerkeistä siitä, mitä pienellä ripauksella esteetöntä hulluutta ja pientä yritteliäisyyttä voi saavuttaa. Heinäkuussa 2005 kanadalainen blogaaja Kyle MacDonald ilmoitti blogissaan, että haluaisi vaihtaa pienen punaisen klemmarin johonkin muuhun esineeseen - ja tavara lähti kiertoon. Vuoden kuluessa blogin maine kiiri ja vaihdettavat esineet suurenivat.

Vaihtotavara ei ollut ainoastaan esineitä: mukana kierrossa oli mm. levytyssopimus, joka vaihtui vuoden vuokraan, joka vaihtui yhteen iltapäivään Alice Cooperin kanssa, joka vaihtui KISS-keräilymemorabiliaan, joka sitten toi elokuvaroolin. Uutiskynnyksen verkon ulkopuolellakin Pieni punainen klemmari ylitti siinä vaiheessa, kun Kyle MacDonald vaihtoi leffaroolin omakotitaloon Kiplingissä, Saskatchewanissa, Kanadassa.

Klemmarin vaihtokierros ilmeisesti päättyi taloon, mikä Kylellä oli plakkarissa alunperinkin, mutta tarina ei siihen lopu. Tempauksesta on meneillään kaiken maailman leffaprojekteja ja sivuraiteita riittää melkein loputtomiin. Viimeisimpien joukossa klemmarisivulla on katsottavissa barcelonalaisen mainostoimiston Polo-mainos (se auto siis), johon Kylen klemmaritarinaa on käytetty. Klemmarista näyttää tulleen siis kaikin puolin menestyvä bisnes.

Hulluus (tai rahastuskeinojen keksiminen - miten kukakin tämän haluaa ottaa) sitäpaitsi kulkee ilmeisesti suvussa. Reilu viikko sitten Kylen veli vaihtoi syntymänimensä siihen, mitä eniten tarjoava ehdotti. Freebeestore.com voitti tarjouskilvan ja niinpä Scott MacDonald on nykynimeltään Freebeestore. Nimenvaihto tapahtui hintaan $37,000.01.

Tarinan ja sen jatkoa sivujuonteineen voi lukea One Red Paperclip -blogissa ja veljen nimenvaihdosta lisää Choose My Name -sivulla.

8.2.07

Mistä nettisivut?

Muut saavat hoitaa tuon syvällisen blogaamisen, mie aloitan INNOblogaamiseni käytännön asioista. Meinasin blogata tämän lievempänä versiona ensin omaan blogiini, mutta sitten hoksasin, että INNOfoorumiin voin maratonimassiiviblogata pidemmästi, ohjeineen kaikkineen. Olen nimittäin lyhyen ajan sisällä saanut kolme aika epäröivää tarjouspyyntöä nettisivujen tekemisestä: lähinnä niissä on tiedusteltu, miten kannattaisi toimia, jos nettisivun haluaa tehdä ja *kehtaako* sitä tarjouspyyntöä tehdä. Samaan aikaan yhä useammasta näistä viesteistä kuultaa läpi, että nettisivut ovat olleet suunnitteilla jopa vuosikausia ja että niitä on kyselty. Näistä melkein-tarjouspyynnöistä ja yleisesti viimeisen parin vuoden aikana käymieni eri tasoisten keskustelujen pohjalta uskaltanen todeta, että käsityöläisillä ja kuvataiteilijoilla on edelleen aika kova kynnys hankkia itselleen nettisivut. Yleinen ongelma tuntuu olevan, ettei uskalleta lähteä liikkeelle, kun ei tiedetä, mistä lähteä liikkeelle. Siis:


Nettisivuja varten tarvitset:
- tekijän
- verkkotilaa sivuille
- ...ja nettisivujen tekijä tarvitsee materiaalia nettisivujen tilaajalta: tyhjästä ei nyhjäistä


Mistä kannattaa aloittaa?

Vastaa näihin kysymyksiin: miksi haluat nettisivut? Mikä on ensisijainen tavoitteesi? Kenelle sivut ovat suunnattu? Onko mm. tarvetta kieliversioille?

Millaisen ja kuinka laajan sivuston itsellesi haluat? Sivusto voi olla mm. esittelysivusto, jossa kerrotaan yrityksen/käsityöläisen/taiteilijan taustaa ja esitellään tuotteita yleisesti tai se voi olla paikka, jossa tuotteita konkreettisesti myydään (= kauppapaikka).

Millainen on sivuston tulevaisuus: onko tarkoituksesi itse päivittää sivustoa vai haluatko, että sivujen tekijä hoitaa päivityksen? Kuinka paljon sivuille laitetaan päivitettävää tietoa ja kuinka usein sivuja on tarve tulevaisuudessa päivittää?

Parhaiten liikkeelle pääsee tutkimalla muiden saman alan yrittäjien/tekijöiden nettisivuja ja tekemällä muistiinpanoja. Hyvät asiat huomaa nopeasti ja ärsyttävät vielä nopeammin. Sivujen tekijää helpottaa suuresti, jos osaat heti mainita ainakin joitakin asioita, mitä haluat/et halua sivuille tai miltä haluat/et halua sivun näyttävän. Nämä asiat on hyvä miettiä valmiiksi, ennenkuin pyytää tarjousta, koska silloin asia hahmottuu itsellekin paremmin ja molemmilla osapuolilla on helpompi edetä asian kanssa.


Minne ja miten?

Sivuja varten tarvitset netistä paikan, eli kotisivutilaa/serveritilaa sivuillesi. Jos sinulla on nettiyhteys kotonasi, sinulla todennäköisesti on myös kotisivutilaa automaattisesti, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa. (Tämän voi tarkistaa omasta nettisopimuksestaan.) Sivut voi laittaa sinne tai niille voi hankkia oman mm. .fi, .com, tai .net -päätteisen domain tunnuksen. Domainin voit keksiä itse, mutta sen on oltava hyvän maun mukainen, eikä se saa loukata yritysten nimi- tai tavaramerkkioikeuksia. Domainin rekisteröinti maksaa palveluntarjoasta riippuen kertalaakina 0-30 euroa (Fi -päätteen rekisteröinti on hieman kalliimpi kuin muiden, koska siihen tulee Viestintäviraston n. viidenkympin rekisteröintimaksu) ja sen ylläpito 5-20 euroa kuussa. Mieti siis jo hieman etukäteen, riittääkö sinulle alkuvaiheessa palveluntarjoajan tarjoama osoite (esim. muotoa www.palveluntarjoaja.fi/napselikukkuu) vai haluatko oman domainin (esim. muotoa napselikukkuu.fi) - ja jos haluat domainin, mikä sen pääte tulisi olemaan (.com, .net, .info, .org ...)

Sivuston tekijän kanssa voi ja kannattaa jutella asiasta. Asian ehtii päättää siinä vaiheessa, kun sivuja tehdään, mutta kannattaa miettiä asia ajoissa itselleen selväksi. Jos päättää pitäytyä nettipalveluntarjoajansa ilmaisessa kotisivutilassa alkuvaiheen, mutta pari viikkoa sivujen julkaisun jälkeen päättääkin hankkia oman domainin, sivujen muuttaminen toiseen osoitteeseen ei ole suuri homma sivujen tekijälle tai päivittäjälle. Sen sijaan ikävämpää on, jos nettisivuista ja niiden osoitteesta on ehditty jo tiedottaa ja varsinkin, jos ensimmäinen osoite on jo painettu vaikkapa käyntikorttiin...


Mistä tekijä?

Jotta tämä ei menisi mainokseksi, painotettakoon, että tarjouksia *kannattaa* kysyä useammalta taholta. Nettisivun tekijöitä voi mm. googlata tai löytää puhelinluettelostakin. Kaikkein paras keino on kuitenkin kysyä niiltä, joilla jo on nettisivut. Jos lähipiiristä ei löydy tekijöitä, kannattaa googlata oman alansa - ja vaikka muidenkin - hyvältä vaikuttavia sivuja, ottaa yhteyttä sivujen omistajaan ja kysyä niiden tekijää ja kokemuksia sivujen tekijän kanssa työskentelystä. Sähköposti on tällaisessa hyvä lähestymisväline, koska siihen sivujen omistaja voi vastata silloin, kun on parhaiten aikaa - joten ei kannata pelätä "häiritsevänsä" kyselyllä.

Tarjouspyynnön *kehtaa* laittaa - ilman sitä asiat eivät lähde etenemään.


Mitä tarjousta pyydettäessä kannattaa kertoa?

Nettisivujen tekijän kannalta on tärkeäintä tietää, kuinka laajaa sivustoa ollaan ajateltu ja mihin tarkoitukseen. On eri asia tehdä parin kolmen sivun pieni esittely-/tiedotussivusto kuin useamman kymmenen sivun tuotekuvasto tai kauppapaikka. Myös muut asiat hahmottuvat nopeammin, jos laitat tarjouspyyntösi mukaan kaiken, mitä olet sivustostasi miettinyt. Kannattaa myös mainita, jos sinulla on valmiiksi graafinen ilme tai muuten graafista aineistoa, esim. esitteitä tms., joiden ulkoasua haluaisit sivuston noudattelevan.

Sivujen tekemisen lisäksi tässä vaiheessa kannattaa pyytää myös tarjous sivujen päivittämisestä, jos et itse halua ylläpitää sivujasi.


Mitä tekijä haluaa tietää siinä vaiheessa, kun alkaa tehdä sivuja?

Tässä vaiheessa kaikki ajatukset sivuston tarkoituksesta ja kohderyhmästä, toivomukset sivuston tyylistä ja ulkoasusta yms. oleellinen kannattaisi viimeistään olla mietittynä.

Sivuston tekijän kanssa yhdessä kannattaa miettiä, mitä tekstiä on hyvä laittaa mihinkin. Jos käytät edullisia nettisivuston tekijöitä, tekstin ja kuvamateriaalin tuotanto on omilla harteillasi (mutta hyvä nettisivujen tekijä muokkaa tekstisi netissä luettavaksi). Suuremmalla rahalla voit hankkia sivujen tekijäksi mainostoimiston, jossa on copy writer, joka voi kirjoittaa nettisivuillesi tekstit, ja valokuvaaja, joka ottaa varta vasten kuvat projektiisi.

Käytännöt sivujen tekemiseen ovat aina hieman erilaisia tekijästä riippuen, joten ennenkuin sivuja ryhdytään toteuttamaan, on hyvä istua saman pöydän ääreen (pullakaffee poistaa aina alkujännitystä) ja tsekata yksityiskohdat läpi.


Tässä ei varmaankaan tullut esiin kaikkia askarruttavia asioita. Kysyä voi mm. klikkaamalla alareunan kommentit-kohtaa - vastailen ja täydentelen tätä tarvittaessa.

6.2.07

Umpihankeen!

Erityisen hyvin mielestäni tämän innofoorumin työskentelyä kuvaa Leenan - vai olikohan se Jaakko - mainitsema Hellaakoski-sitaatti:"Tietä käyden tien on vanki. Vapaa vain on umpihanki".
Kirsillä oli myös joku tähän yhteyteen sopiva japanilainen ajatelma, mutta sitä en jaksa millään muistaa. Toivottavasti Kirsi itse bloggaa ja jakaa tuon osuvan ajatelman.

2.2.07

INNOfoorumi jatkaa käynnistymistään. Mielikuvia tapaamisesta 31.1.

Kokosin muistinvirkistämiseksi ja jatkopohdittavaksi keskustelunpätkiä keskiviikkoillan (31.1.07) tapaamisesta.

Keskustelussa heitettiin monenlaisia näkemyksiä ja toiveita, siitä mihinkä suuntaan tulevan kevään yhteistyömme voisi muokkautua. Virpin luentohan ainakin selvitti sen, että alussa kaikki on aina hieman sekavaa, mutta se kuuluu prosessiin. No hätä siis ;)



AJATUKSIA JATKOSTA


Kommenttien perusteella tulkitsen, että moni on varmaan pohtinut mielessään, ”mitä tässä nyt pitäisi synnyttää ja miten, ja missä rajoissa”.

Päällimmäiseksi lopputulemaksi illan aikana syntyi mielestäni yhteisymmärrys siitä, että väkinäinen tekeminen ei tässä tapauksessa – eikä muulloinkaan - ole hyvä juttu. Vaikka ”kotitehtävät” ohjasivatkin pohdintaa ja niissä oli annettu otsikoita, joiden ympärille voi synnyttää yhtä jos toistakin konkreettista ja vähemmän konkreettista, yhdessä toimimisen lähtökohtana olkoon omaehtoisuus. Ehkä meille kaikille syntyi näkemys, että lopputulos voi olla myös tämän prosessin kuvaus, eteneminen ja fiilikset. Ja sehän on oikeasti paljon!

Eli nostettakoon keskiöön jokaisen korvien välissä tapahtuva kehittyminen ja yhteinen asioiden prosessointi. Jälleen kerran tuttu kattoteemaksi ehdotettu ”Kierrätys” nousi esiin ajatusten, ideoiden ja osaamisen kierrättämisenä. Ja kuten Juha vielä totesi sopivasti:
”jos matkan varrella sitten putkahtaa jotain, niin sitten putkahtaa.”

Kiinnostusta herättivät myös esitetyt ryhmäideoinnin työkalut (learning cafe jne.). Ymmärsinkö oikein, että malleja halutaan testata käytännössä? Mutta mitäpä olisivat ne ideoinnin kohde/kohteet, joiden kautta tutustuisimme prosesseihin? Miettikäähän asiaa!


MARS TUURIIN, VALTRALLE TAI MIHIN LIE ?

Ajatusten ja ideoiden kierrätyksen moottorina voisivat toimia ehdotetut uusiin, erilaisiin materiaaleihin ja kohteisiin tutustumiset, sekä koetusta ja nähdystä yhdessä keskustelu.
Tässä illan aikana ehdotettua kohteita: kommentoikaa ja toivokaa lisää!

- Eri alojen työpaikkavierailut: Esim. Simo Heikkilä & prosessit
- Valtra: tuotekehitykseen tutustuminen, traktoreitten synnyttämisen tarkkailu
- Laadusta keskustelu ja oppiminen
- ER-paino
- Uusiin tekniikkoihin tutustuminen: vesilaserit jne.
- Kivitasku, Muurame
- Tuuri ja Tuurin rautakaupat
- Valimot - Rautpohja ja muut
- Petäjäveden koulun tarjontaan tutustuminen


KOTITEHTEVIÄ

Tietenkään en enää saa muistiinpanoistani sen vertaa selvää, että esittelisin läpikäytyjä runoja ja ajatuksia (pitäisi mennä kai pikakirjoitusoppiin)….. Tässä kuitenkin niitä mietteitä, jotka luovutettiin ryhmän yhteiseen käyttöön.

- Kirsi runo odottelusta, keväästä ja ruohon kasvamisesta: Eli asioita ja uutta syntyy huomaamatta ja omalla ajallaan, silloin kuin tehdään jotain muuta. Toivottavasti tänäkin keväänä!
- Piitun kodin rumin esine: jotta pohtisimme, mitä tehdään, miten tehdään ja miksi tehdään.
- Leenalta tarjolla ja hyödynnettävissä kokemusta, tuotekehityksen osaamista, ja kaupallisuutta.
- Jaakko: Runebergin runo, joka pitkään ollut päässä. ”Vaikka oma työ lähtee vihasta, siitä syntyy jotakin kaunista”.


Itse illan luentohan herätti kuulijoissa monenlaisia ajatuksia. Niiden jakaminen olkoon jokaisen omalla vastuulla!




31.1.07

Virpi Haaviston luento

Virpi Haaviston antoisa luento luovan työn prosesseista Suomen käsityön museolla. Väkeä oli ilahduttavan paljon.